ASTMA, ALLERGIA JA EL√ĄIMET

Eläinallergiat, kuten muutkin allergiat ovat hyvin yksilöllisiä. Myös eläimet allergiaoireiden aiheuttajina ovat yksilöllisiä.

Eläinten turkki ja karvat eivät aiheuta allergiaa. Eläimissä allergeenit ovat proteiineja, joita syntyy mm. talirauhasissa ja syljessä. Myös ihosta hilselevässä epiteelissä on niitä. Lemmikki voi siis olla marsu, lintu, kilpikonna tai karvaton kissa; kaikki nämä saattavat aiheuttaa allergiaa. Herkimmille pelkkä koiran tai kissan nuolaisu aiheuttaa allergisen reaktion. Heinät ja kuivikkeet voivat olla joillekin ongelma hevosia ja jyrsijöitä hoitaessa, vaikka eläin itse ei varsinaista reaktiota aiheuttaisikaan. Pienjyrsijöiden, kuten marsujen, hiirien ja gerbiilien hilse ja eritteet voivat allergisoida jo parissa kuukaudessa. Kissan ja koiran allergeenit ovat erilaisia ja herkistyminen kissalle käy useimmiten koiraa nopeammin.

Eläinpölyä on sisäilmassa, vaikka siivoaisi kuinka perusteellisesti. Sitä on sisustustekstiileissä, lattianraoissa, vaatteissa; ihan kuten huonepölyäkin. Eläinpöly myös kulkeutuu ihmisen mukana paikasta toiseen nimenomaan vaatteissa. Herkimmät allergikot ja astmaatikot eivät voi istua esim. töissä tai koulussa lemmikin omistajan vieressä.

Allergia- ja astmaperheess√§, tai perheess√§, jossa on taipumusta allergioihin ja astmaan, on lemmikin hankintaa pohdittava todella tarkasti. Toisaalta lemmikki saattaa aiheuttaa allergiaa my√∂s sellaisessa perheess√§, jossa muita allergioita ole, mutta yht√§ hyvin lemmikin pito voi olla mahdollista ja allergiaoireita ei tule, vaikka suvussa esiintyisikin taipumusta. y√§ sied√§tyshoidosta. Nyt hoitoa saa vain 7000‚Äď8000 potilasta.